Kuoron
perusti vuonna 1990 Harjun seurakunnan kanttori Tarja Laitinen.
Johtajat ovat
välillä vaihtuneet ja vuoden 2011 alusta on kanttori Lasse
Kautto toiminut taiteellisena
johtajanamme.
Alusta
lähtienkuoron tavoitteena on ollut
laulaa "sonore" eli
soinnukkaasti. On laulettu jumalanpalveluksissa, juhlissa,
konserteissa,
Tuomasmessuissa, ulkomailla – ja ihan muuten vaan.
Meitä on
n.20 laulajaa ja työikäisyys on periaatteemme.
Toimintaamme:
Kuoro on
ihastunut varsinkin afrikkalaisiin
rytmeihin.
Suahiliksikin on laulettu ja etiopialaiset melodiakiemurat sekä
amhara ovat
kuorolle tuttuja.Monet uudet
musiikkimessut, kuten Hiljaisuuden messu, Rauhan messu, Suomalainen
messu ja
Joululaulumessu, kuuluvat kuoron perusohjelmistoon. Yhteistyö
soitinyhtyeiden ja muiden kuorojen
kanssa on antanut aina uutta intoa laulamiseen.
Aatteemme:
Antaa muille ja
itselle hyvää
mieltä musiikin kautta.